QualiProAIREscort – projekti maahanmuuttajien parissa työskenteleville
 

Ekokaarina Oy hallinnoi Suomen osalta QualiProAIREscort – projektia, joka on Eurooppalainen Erasmus+ järjestelmästä rahoitettu hanke. Se alkoi syksyllä 2016 ja loppui 2018. Ekokaarina Oy:n tehtävänä oli erityisesti lähestyä laadullistamisen koulutustarvetta 3. sektorin toimijoiden näkökulmasta.

Projekti on syntynyt tarpeesta, kun vuonna 2015 alkoi laajamittainen turvapaikanhakijoiden aalto ympäri Eurooppaa. Eurooppalaiset maahanmuuttoa koordinoivat tahot eivät olleet varautuneet näin yhtäaikaiseen ja mittavaan pakolaistulvaan.

QualiProAIR:nEscort (jatkossa lyhennettyQPAir) projektin tavoitteena oli luoda yhteiseurooppalainen laadullistamisjärjestelmä ja profiili erityisesti niille ihmisille, jotka työskentelevät erityyppisissä organisaatioissa ammatikseen tai vapaaehtoistyössä maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kanssa. Hankkeen aikana haastateltiin eri alojen ammattilaisia ja kyseltiin heidän tarpeitaan ja näkemyksiään projektin kehittämiseksi.

Hankkeen kohderyhmänä olivat Ekokaarina Oy:n osalta 3. sektorin työntekijät ja vapaaehtoiset, jotka työskentelevät maahanmuuttajien parissa sekä myös osittain kotouttamiskoulutuksesta vastaavat työntekijät niin koulutusinstituutioissa kuin kunnissakin. Hanke työsti koulutusmateriaaleja, testauslomakkeita ja testausten / osaamisen analysointi- ja todentamismenetelmiä. Kaikki em. materiaalit ovat vapaasti kopioitavissa omaan ja organisaationsa koulutuskäyttöön.

Hankkeessa olivat mukana Suomen / Ekokaarina Oy:n lisäksi toimijoita Saksasta, Itävallasta Sloveniasta ja Bulgariasta. Jokaisen maan toimijoille annettiin hieman eri näkökulma lähestyä kokonaisaihetta. Valittu näkökulma saneli kunkin toimijan koko projektin rakennusta.

Mikäli haluatte saada lisää tietoa hankkeesta, sen tavoitteista, tuottamista materiaaleista sekä soveltamismahdollisuuksista omiin tarpeisiinne, voitte ottaa yhteyttä seuraaviin henkilöihin:

Jukka Niskala, Ekokaarina Oy:n hallituksen puheenjohtaja

jukka.niskala@ekokaarina.fi

050 472 55 55

 

etusivulle