Ekokaarina Oy lyhyesti

Ekokaarina perustettiin ry-muotoisena vuonna 2004 pääsääntöisesti sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätysliiketoiminnan yhteyteen. Ekokaarina ry muuttui Ekokaarina Oy:ksi vuonna 2011. Yhtiöllä oli kolmivuotinen korjaustaloushanke osana valtakunnallista Työpankkitoimintaa.  Muovin kierrätyksessä olimme mukana ensimmäisten joukossa.  Keväällä 2018 Ekokaarina Oy siirtyi kokonaan yksityiseen omistukseen.

Ekokaarina Oy on ollut kehityksen kärjessä niin ympäristöasioiden kuin yhteiskunnallisen tasa-arvon kehittämiseen liittyen. 2000-luvun alkupuolella Ekokaarinalle myönnettiin Suomen yhtenä ensimmäisenä kolmannen sektorin toimijoista ISO 14001 ympäristösertifikaatti. Omistajavaihdosten myötä sertifikaattia ei enää ole, mutta yli kymmenen vuoden sertifiointikäytäntöjen perinne elää yhä Ekokaarina Oy:n toiminnoissa. Kaikki toiminnot läpivalaistaan avoimuuden periaatteella, dokumentoidaan ja ympäristön hyväksi tehtävät toiminnot on laatujohtamisen mukaisesti järjestetty.

Vuonna 2011 Ekokaarina / Kaarinan kierrätyskeskus valittiin Kaarinassa asiak-kaiden toimesta kaupungin parhaaksi yritykseksi.  Vuonna 2015 Ekokaarina Oy:lle myönnettiin myös yhteiskunnallisen yrityksen status. Ekokaarina Oy sai sen tunnustuksena yhteiskunnallisen hyvän tuottamisesta. Jo tätä ennen Ekokaarina Oy:llä oli sosiaalisen yrityksen status.

Nykyinenkin Ekokaarina Oy noudattaa yhteiskunnallisen yrityksen toiminta-filosofiaa. Näin edistämme pitkäaikaistyöttömien, vaikeasti työllistyvien, vajaakuntoisten sekä syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten yhteiskunnallista asemaa. Olemme mukana kehittämässä ja luomassa yksilöllisiä kehityspolkuja työllistymiseen, koulutukseen sekä osallisuuden kasvattamiseen.

Ekokaarina on ollut mukana kehittämässä EU-rahoitteisten projektien kautta myös kansainvälisellä tasolla kolmannen sektorin työntekijöiden ja niissä työskentelevin tukityöllistettyjen osaamista, kehitysedellytyksiä ja ammatillisen profiilin nostamista koko 2010-luvun. Pääset lukemaan, tutustumaan ja halutessasi kopioimaan niissä työstettyjä materiaaleja Projektit-sivulla.

 
 
   

EKOKAARINA OY
Voudinkatu 3
20780 KAARINA
050-472 5555
info@ekokaarina.fi

   
 
© Webdesign Copyright Ekokaarina Oy / Antti Numminen 2018 -2019
© Text Content: Jukka Niskala